Tunteiden tamppaustalkoot
Hyvää oloa. On tullut huomattua, että itse olen rutkasti vähemmän vittumainen, kun olen muistanut pysähtyä hetkeksi, juoda vettä ja vetää henkeä. Tänne pikku saaristoon itseni yksin ahdistettua, olen oppinut
kohtelemaan itseäni paremmin. Se ei ole edelleenkään joka päiväistä hupia,
vielä syön viitenä päivänä viikosta aamu- ja iltapaloiksi
puuroa ja jäljelle jäävillä aterioilla leipää. Olen kuitenkin ruvennut viettämään päiviä, joina hemmottelen itseni puhki. Eikä sen saavuttamiseen tarvitse olla mitään kovin suurta.
Nyt istun Airbnb-asuntoni parvekkeella sängyltäni löytynyt aamutakki päällä
ja seuraan salaa sivusta naapuripihan puutarhatöitä. Jotenkin tämä
haalistunut kangasriepu on niin täydellinen, kun peittää polvet, jotta ei tarvitse pelätä vilauttelua. Tuuli
on sopivan virkistävä saunan jälkeen ja päässäni oleva
pyyhe on ihanan pehmeä ja pinkki. Otin saunaan mukaan jopa
saippuakuplia, mutta ei
kyllä toiminut. Eivät edes alkaneet puhaltumaan. Tuosta pihan
keskeltä kasvaa aivan hervottoman iso viikunapuu. Tuollainen
piikkihedelmäkasvi, jonka joku ainakin viikunaksi nimesi.
Pitää muistaa ottaa itselleen aikaa. Ei
sen väliä, onko se jotain outoa, kuten vaikka juuri pyykkien
tuoksuttelua pesun jälkeen tai halloumiburgerin syömistä oluttuopin sivussa maanantaipäivänä. Jokainen tavallaan. Itse aijon käydä kaupasta omenan ja tehdä iltapalaa.
Best casino games to play on mobile - JTGHub
VastaaPoistaJTG provides hundreds of casino games, but with a minimum 사천 출장마사지 deposit of 아산 출장마사지 £10, you can play most of your favourite online slots 군산 출장안마 from the 보령 출장마사지 comfort of your own home. 김천 출장안마